10.1.2015

Sisustushaaveilua vuodelle 2015

Lomat vietetty ja arki aloitettu! Pitkän vapaan jälkeen töihin paluu tuntuu aina vähän vaikealta, mutta parin päivän jälkeen tuskin muistaa enää lomalla olleensakaan. ;)

Pukinkontista löytyi mukavia pieniä sisustusjuttuja, joten olin kai viime vuonna ihan kiltti. Esittelen lahjuksia myöhemmin, mutta nyt katse tulevaan. Mitä uutta haluaisin kotiimme tänä vuonna? Mistä sisustustuotteista tai -ratkaisuista haaveilen?

Listasin muutamia sellaisia juttuja, jotka ovat olleet mielessä jo pidemmän aikaa ja jotka ovat myös realistisesti ja suht vähällä vaivalla toteutettavissa. Pois listalta jäivät siis mm. keittiöremontti, lattioiden uusiminen ja, öh, isompi koti.

Ylärivi:

Keittiö huutaa uutta kattovalaisinta. Mielikuvahahmottelussa ovat olleet vaihtoehtoina Secto Designin Secto, Normann Copenhagenin Bell ja Artekin A110. Valinta kohdistunee viimeiseen eli Artekin A110-valaisimen täysvalkoiseen versioon.

Haaveilen myös sutivani johonkin kohtaan kotiamme kalkkimaalia, kenties sävyä Winter Primo. Olisiko se olohuoneen seinä? Vai keittiön välitilan yläpuolelle jäävä seinäpinta? Aika näyttää.

Ja tyynyt, varsinkin mustavalkoiset sellaiset. En kyllästy niihin koskaan. Kokoelmaa haluaisin täydentää 1X2-malliston Seitti-tyynynpäällisellä.

Keskirivi:

Vaikka suurkulutan blogeja, suurkulutun myös lehtiä. Enkä raaski heittää niitä useinkaan pois. Tarvitaan siis tyylikäs säilytysratkaisu lehtipinojen hilloamiseen. Everyday Designin sarjapöytä olisi monikäyttöinen, sillä se toimisi lehtitelineen lisäksi myös sivupöytänä toisinpäin käännettynä.

Alarivi:

Edelleen lehtiä. Niitä on paljon. Pitäisikö siis sittenkin hankkia Tapio Anttilan suunnittelema Mixrack ja samantien L-koossa.

Muun muassa näistä minä haaveilen. Mitä sisustushaaveita sinulla on alkaneelle vuodelle? Pieniä sisustushankintoja vai kenties laajempia remontteja?


Ihanaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Artek aitassa oli hyvällä alennuksella tuota kokonaan valkoista lamppua. Toimittavat myös postitse jos ei pääse kaupalle. Ihan vinkkinä kannattaa tuo tsekata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Pitääpä tsekata tuokin paikka sitten kun valaisimen osto on ajankohtaista.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Eikö vaan! Ja haaveileminen on onneksi ilmaista. :)

      Poista
  3. Oi, kelpuuttaisin näistä haaveista kaiken myös meille :) Oikein ihania valintoja, näistä sopii haaveilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina pitää olla haaveita, vaikka ihan jokainen ei aina toteutuisikaan. :)

      Poista

Olen iloinen, jos jätät käynnistäsi pienen puumerkin. Kiitos kaunis kommentistasi!