Näytetään tekstit, joissa on tunniste Astiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Astiat. Näytä kaikki tekstit

15.2.2015

This is your day

Ystävänpäivä hurahti juuri sunnuntain puolelle. Olemme piiiiitkästä aikaa viikonlopun ihan vain kotosalla. Koko alkuvuosi on mennyt lentäessä paikasta toiseen. Vaikka kaikki menot ovat olleet mukavia, niin kylläpä tuntui taivaalliselta nukkua pitkästä aikaa lauantaiaamuna ilman kellonsoittoa niin pitkään kuin huvittaa omassa sängyssä.

Ystävänpäivän antimia ei tullut kuvatuksi, mutta laitetaanpa kuitenkin päivän kunniaksi muutamia herkkukuvia taannoisilta syntymäpäiväkahveiltani.



Kyllähän se niin on, että perhe ja ystävät ovat tässä maailmassa se kaikkein kallein ja korvaamattomin omaisuus. Sisustaminen ja kauniit asiat tuovat toki hyvää mieltä, mutta läheisiä ei voi ostaa kaupasta.




Ystävällistä viikonlopun jatkoa!

8.11.2014

Porkkanakakkua ja mustavalkoinen kattaus

Aina toisinaan iskee vastustamaton himo leipoa jokin tietty juttu. Aika usein päädyn mokkapaloihin, mutta viime sunnuntaina tein jotain muuta - nimittäin elämäni ensimmäisen porkkanakakun!



Aika prameaa leipoa ensimmäistä kertaa porkkanakakku ja nimetä se heti maailman parhaaksi porkkanakakuksi, eikö? No, itse asiassa resepti, jolla kakun tein, on nimeltään "Maailman paras porkkanakakku". Se on alunperin ruotsalaisen Leila Lindholmin Pala kakkua -kirjasta, ja itse bongasin ohjeen tästä blogista.

Ja vaikka nyt itse sanonkin, niin kakku onnistui erinomaisesti ja oli suussa sulavan hyvää! Tästä tuli ehdottomasti uusi suosikkini aiempien lempileipomusteni eli mokkapalojen ja juustokakkujen rinnalle. Tätä voisi leipoa vaikka jouluksikin.



Porkkanakakun kaveriksi vielä New Wave -kahviastiasto ja Marimekon Rati riti ralla -lusikat
herkkua sekä silmälle että suuhun!

Nautinnollista viikonlopun jatkoa,

15.2.2014

Mukiinmenevä viikonloppu

Heippa! Viikonloppu aah... tiedossa hyvää ruokaa, kulttuurinautintoja musiikin muodossa ja olympialaisia. Olen intohimoinen penkkiurheilija ja seuraan isojen kisojen aikaan lähes kaiken mitä seurattavissa on. Urheilu tarjoaa huikeaa draamaa ja suuria tunteita, kirveleviä pettymyksiä ja riemukkaita voittoja - kuin elämä itse.

Ja kun viikonloppu kerran on, pääsee aamukahvipöytään rakkaimmat mukit. Arkiaamujen kiireessä ryystän sumpit simppelistä perusmukista, mutta viikonloppuaamuina kaivan kaapista ne kauneimmat ja kivoimmat yksilöt.


Suosikkeihini kuuluu muun muassa tämä äidiltäni lahjaksi saamani persoonallinen muki. Ihana kisuli mustavalkoisessa kuosissa saa hyvälle tuulelle ja siivittää mukavasti viikonlopun viettoon. 

Olenko ihan hassu vai onko siellä muitakin, jotka valitsevat kahvikupin fiiliksen ja päivän mukaan?

Rentouttavaa viikonloppua juuri sinulle!

Kahviterkuin,

14.2.2014

Vaaleanpunainen Valentine

Muista ystäviä, halaa rakkaimpia, hymyile vastaantulijoille. Ystävät ja rakkaat kantavat meitä kaikkina vuoden päivinä, mutta yhtenä päivänä vuodessa saa ihan luvan kanssa olla erityisen hempeällä tuulella.

Ystävänpäivän kunniaksi katsoin kotiamme vaaleanpunaisen kameran linssin läpi. Elämä ei ole mustavalkoista, siinä on myös kaikkia vaaleanpunaisen sävyjä kun oikein silmin katsoo. :)

Ihanaa ystävänpäivää!


With love,

6.2.2014

Olennaiset jutut

Olennaisia juttuja eilen helmikuun viidentenä:

- Luvalliset herkut kansallisrunouden nimissä
- Herkät vaaleanpunaiset, joita ei voinut kauppareissulla vastustaa
- Postiluukkuun tällä viikolla kolahtaneet nautinnot

(Valitsikohan muuten Kotus varta vasten Runebergin päivän tätä tiedotetta varten? Vanha kielipoliisinatsi minussa ei oikein pysty tällaista vapaamielisyyttä sulattamaan).





Vaaleanpunaisia ajatuksia,

30.12.2013

Nappula ja muita lahjoja

Joulu tuli, meni ja oli ihana. Katseet alkavat suuntautua jo uuteen vuoteen, mutta tehdäänpä vielä pieni katsaus joulun lahjoihin.

Lähipiirini on näemmä sisäistänyt erinomaisen hyvin ihastukseni mustavalkoiseen sisustukseen. Korvatunturille lähetetyllä kirjeellä lienee myös ollut osuutensa asiaan. Kuinka vaan, osasi pukki tuoda hyvin mieluisia lahjoja.







Pukin kontista löytyi muun muassa Marimekon Siirtolapuutarha-kulho eli saman sarjan lautaset ja kahvikupit saivat uuden seuralaisen.

Iittalan musta Nappula-kynttiläjalka oli lahja ystävätontulta, ja sopivasti sain lahjaksi myös pitkiä kynttilöitä. Niissä on irrotettavat numerolaput yhdestä neljään, joten ensi vuodeksi on adventtikynttiläkoristeet valmiina. En kuitenkaan malttanut olla kokeilematta yhtä kynttilöistä jo nyt.

Suklaa-hunaja-saippua ja Annon mustavalkoiset servietit jatkoivat samalla hyväksi havaitulla sävylinjalla.

Klementiinit tuovat väriä ja energiaa mustavalkoisten sävyjen keskelle. Näihin oranssiposkiin ja muihin kevyempiin herkkuihin onkin vuodenvaihteen jälkeen hyvä satsata. ;)

Muistiko pukki teitäkin mukavilla lahjoilla?

Kohti uutta vuotta,

23.12.2013

Lahja itselleni



Joulu on antamisen aikaa. Rakkaille ja läheisille hankitaan lahjoja, hyväntekeväisyyteen tehdään lahjoituksia, töissä kollegoita ja yhteistyökumppaneita muistetaan pienin lahjoin.

Joskus on hyvä muistaa myös itseä. Ja jos on sitä varten olemassa oikein vuoden verran jemmattu lahjakortti, on itsensä muistaminen entistä helpompaa.

Lahjakortit ovat hyviä lahjaideoita varsinkin aikuisille, joilla tuntuu olevan jo kaikki tarpeellinen. Mutta mikä siinä on, että niitä lahjakortteja ei aina muista käyttää ennen kuin vasta loppumetreillä? Sain viime jouluna lahjaksi lahjakortin Stockmannille, ja hyvissä ajoin viime viikolla kävin lahjakortin hyödyntämässä. ;)

Vaikka hieman viime metreille meni, ei lahjakortin kohdetta ollut ollenkaan vaikea löytää. Olen jo jonkin aikaa himoinnut Marimekon Siirtolapuutarha-astioita, ja nyt päätin palkita itseni kiireisen syksyn jälkeen - meille kotiutui kaksi Oiva/Siirtolapuutarha-lautasta ja -kahvikuppia. Ne pääsivät heti hyvään käyttöön, kun leivoin ja koristelin satsin pipareita. Voi miten osaavatkin astiat olla kauniita!

Lisäksi hankin samaan syssyyn Marimekon Puutarhurin parhaat -patakintaan ja -pannulapun. Syksyllä Habitare-messuilta ostettu Polkka Jamin keittiöpyyhe söpöstelee pinkkinä kilpaa pipareiden kanssa.

Näistä materiaalisista ihanuuksista huolimatta paras asia, jonka voin itselleni tänä jouluna antaa, on aika - sellainen liikaa aikatauluttamaton, ollaan vaan ja hengaillaan, otetaan vielä pari konvehtia ja vetelehditään pyjamissa -tyyppinen aika.






Yksi yötä jouluun on...

25.11.2013

Maanantain kotoilut

Kun tekee viikonlopuksi hyviä hankintoja, niistä riittää ripaus nautintoa myös maanantai-illaksi.

Maljakossa kukkia, lasissa espanjalaista punaviiniä, lautasella kuminagoudaa. Ulkona on yhtäkkiä pakkasasteita (miten ne ensimmäiset muutamat pakkasasteet tuntuvatkin aina niin hirveän kylmiltä), ja maanantai yrittää uhitella ankeudellaan. Mutta kotona on lämmin ja hyvä olla. Me <3 koti.






Mitäs teille kuuluu? Onko kotona sitä mukavampi olla mitä kylmempää ja pimeämpää ulkona on?

Hyvää uutta viikkoa kuomat!

12.11.2013

Marimekot ja Annot purkissa

Servietit, nuo pienet suuret sisustuselementit. Niitä voi ostaa lisää aina silloin, kun tekee mieli hankkia jotain sisustusjuttuja, mutta ei oikeastaan tarvitse mitään uutta. Serviettejä aina tarvitaan.

Ja mitä tekee sisustaja, jolla on uusia serviettejä JA Granitista ostettu lasipurkki? No tunkee ne servietit tietysti sinne lasipurkkiin. Ai miksi? No siksi, kun sormet syyhyävät sisustaa ja tehdä jotain, mutta juuri sillä hetkellä ei ole käsillä sitä uutta makkarin tapettia tai muutakaan kovin radikaalia, jolla voisi sisustushimoa tyydyttää.

Joten sisustaja laittaa Marimekot ja Annot lasipurkkiin, kääntelee purkkia keittiön tasolla ympäriinsä, ottaa kuvia ja ihastelee; onpa aika kivannäköistä. Pieni juttu, suuri hymy. ;)





Tiistaiterkuin,

10.11.2013

Sweet Sunday

Tänään on juhlittu isejä ja istuttu herkkupöytien ääressä.

Herkuttelu alkoi jo aamulla kotosalla. Sunnuntaiaamut kotona, silloin kun ei ole mihinkään kiire, ovat parhautta. Keittiön pöydän ääressä saattaa kulua helposti parikin tuntia uppoutuneena päivän lehteen, kahvia hiljalleen hörppien ja aamupalapöydän antimia nauttien.

Meillä ei kovin usein nähdä aamiaisella tai muulloinkaan croissantteja. Eilen satuin kuitenkin asioilla konditorian kohdalle, ja toin kotiin parit croissantit sunnuntaiaamua ajatellen. Croissanttien kanssa syötiin miehen äidin tekemää mustikkahilloa - oi nam! Myös luonnonjugurtin kanssa mustikkahillo maistui.






Kovin pastellisissa tunnelmissa alkoi tämä aamu. Pariisi-mukin kotiutin kesäiseltä Ranskan-matkalta. Vähän sellainen turistijuttu, ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin se on ostettu Nizzasta. Mutta niin sööttis, että ei sitä voinut kauppaan jättää, vaan piti tuoda sulostuttamaan sunnuntaiaamuja.

Ihanaa alkavaa viikkoa teille kaikille!


Sweet dreams,