Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustuskaupat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustuskaupat. Näytä kaikki tekstit

10.1.2015

Sisustushaaveilua vuodelle 2015

Lomat vietetty ja arki aloitettu! Pitkän vapaan jälkeen töihin paluu tuntuu aina vähän vaikealta, mutta parin päivän jälkeen tuskin muistaa enää lomalla olleensakaan. ;)

Pukinkontista löytyi mukavia pieniä sisustusjuttuja, joten olin kai viime vuonna ihan kiltti. Esittelen lahjuksia myöhemmin, mutta nyt katse tulevaan. Mitä uutta haluaisin kotiimme tänä vuonna? Mistä sisustustuotteista tai -ratkaisuista haaveilen?

Listasin muutamia sellaisia juttuja, jotka ovat olleet mielessä jo pidemmän aikaa ja jotka ovat myös realistisesti ja suht vähällä vaivalla toteutettavissa. Pois listalta jäivät siis mm. keittiöremontti, lattioiden uusiminen ja, öh, isompi koti.

Ylärivi:

Keittiö huutaa uutta kattovalaisinta. Mielikuvahahmottelussa ovat olleet vaihtoehtoina Secto Designin Secto, Normann Copenhagenin Bell ja Artekin A110. Valinta kohdistunee viimeiseen eli Artekin A110-valaisimen täysvalkoiseen versioon.

Haaveilen myös sutivani johonkin kohtaan kotiamme kalkkimaalia, kenties sävyä Winter Primo. Olisiko se olohuoneen seinä? Vai keittiön välitilan yläpuolelle jäävä seinäpinta? Aika näyttää.

Ja tyynyt, varsinkin mustavalkoiset sellaiset. En kyllästy niihin koskaan. Kokoelmaa haluaisin täydentää 1X2-malliston Seitti-tyynynpäällisellä.

Keskirivi:

Vaikka suurkulutan blogeja, suurkulutun myös lehtiä. Enkä raaski heittää niitä useinkaan pois. Tarvitaan siis tyylikäs säilytysratkaisu lehtipinojen hilloamiseen. Everyday Designin sarjapöytä olisi monikäyttöinen, sillä se toimisi lehtitelineen lisäksi myös sivupöytänä toisinpäin käännettynä.

Alarivi:

Edelleen lehtiä. Niitä on paljon. Pitäisikö siis sittenkin hankkia Tapio Anttilan suunnittelema Mixrack ja samantien L-koossa.

Muun muassa näistä minä haaveilen. Mitä sisustushaaveita sinulla on alkaneelle vuodelle? Pieniä sisustushankintoja vai kenties laajempia remontteja?


Ihanaa viikonloppua!

23.11.2014

Tuoksuvaa puhtautta

Mitenköhän paljon sitä käyttääkään viikossa ja kuukaudessa ja vuodessa aikaa pakollisiin kotitöihin? Ihan tilastollista faktaakin asiasta lienee olemassa, mutta ihan  näppituntumalla pystyy sanomaan: paljon.

Kun näitä pakollisia kotihommia kerran on tehtävä, miksi ei touhusta tekisi vähän miellyttävämpää - esimerkiksi hyväntuoksuisilla puhdistusaineilla!


Tiskipöytämme vakiovarusteisiin on jo jonkin aikaa kuuluneet nämä kaksi putelia; L:A Bruketin sitruunaruoho-rosmariini-tiskiaine sekä kotimainen Mummi ja minä -sarjan Lakritsipommi-puhdistussuihke.

Vaikka tiskikone hoitaa isot tiskit, aina jää myös kattilaa ja tiskikonearkaa kahvikuppia tiskattavaksi. Käsitiski on oikeasti hauskempaa, kun keittiöön leviää ihanan raikas tuoksu.

Ja sitten tuo puhdistussuihke; puhdasta jälkeä JA lakritsin tuoksua - uulalaa! Hajusteherkille nämä varmasti eivät sovi, mutta minä tykkään.


Tuotteet ovat myös ekologisia, eikä niihin ole lisätty keinotekoisia hajusteaineita. Eikä esteetikko tietysti pistä pahakseen myöskään pullojen ulkonäköä; graafisuutta, mustavalkoisuutta.

Puteleiden alla olevan marmorisen tason ostin syksyllä sisustusbloggaajien kirpputorilta parilla eurolla. Se on oikeasti jonkinlainen juustoleikkuri.

Mitäs muita hyvältä tuoksuvia puhdistusaineita on olemassa, onko teillä suosikkeja? Voisin mielelläni laajentaa tuoksurepertuaaria muuhunkin kodin siivoukseen.


Mukavaa alkavaa viikkoa!

* Postaus sisältää mainoslinkkejä.

16.11.2014

Parvekkeen facelift

Tänään taivaalla näkyi erikoinen valoilmiö. Sen inspiroimana aloin aamupalan jälkeen touhuta täynnä tarmoa - oi kiitos aurinko!

Pyykkikone laulamaan ja parvekkeen kimppuun. Parvekkeellemme on syksyn aikana salakavalasti kerääntynyt sinne kuulumatonta tavaraa ja myös hieman liikaa erilaisia lyhtyjä ja tuikkukuppeja. Ai voiko niitä olla liikaa? No, näköjään voi.




Tein pientä karsintaa ja lisäksi järjestelin uudelleen kotoa jo valmiiksi löytyviä tavaroita. Storsele-tuolien kaverina aiemmin ollut puulaatikko siirtyi parvekkeen toiseen laitaan divaanin viereen. Tyynyralliakin harrastin; Annon kaksi tyynynpäällistä sekä Kaunisteen suloinen Sokeri-tyynynpäällinen ovat uudehkoja hankintoja, mutta ehtineet jo majailla jonkin aikaa olohuoneessa. Nyt ne siirtyivät parvekkeelle.






Lisäksi virittelin paikoilleen Granitista hankkimani valosarjan. Ja mikäs se siellä pilkistää - kyllä vain, blogipaperipussi. ;)





Olen oikein tyytyväinen uutta ja ryhdikkäämpää ilmettä saaneeseen parvekkeeseen. Kiitos lisää aurinkoisia sunnuntaipäiviä!

Miten sinun viikonloppusi on mennyt? Joko valosarjat on viritelty nujertamaan pimeää kautta?


Sisustussunnuntaiterkuin,

24.9.2014

Must have: Marbleous Year 2015

Voi että mihin herkkuun törmäsinkään interwebin ihmeellisessä maailmassa! Tätä vuotta on vielä kolmisen kuukautta jäljellä, mutta mikä estää kuikuilemasta jo ensi vuoteen? Varsinkin kun sitä voi kurkkia näin upeasta kalenterista:


Kuva: Boligheter

Kyseessä on Kreativitum-nimisen brändin kalenterijuliste "Marbleous Year" vuodelle 2015. Suunnittelijoina ovat Linn Johansson ja Karolina Gullberg. Kuvan ja ainakin yhden mahdollisen ostospaikan bongasin ruotsalaisen Boligheter-nimisen putiikin verkkokaupasta.

Julisteen riisuttu muotokieli ja hillitty harmaa/mustavalkoinen värimaailma ovat upea yhdistelmä. Marmorivillitykseen olen toistaiseksi lähtenyt mukaan vain yhden kirpparilta löytyneen leikkuulaudan verran. Tässä kalenterijulisteessa ollaan marmoritrendissä mukana, ja hyvältähän se näyttää.

Ihan alun perin törmäsin julisteeseen House No. 31 -blogissa, jossa kalenteri ja miljöö näyttävät yksinkertaisesti aivan mielettömän kauniilta.

Taidanpa siis suunnata verkko-ostoksille ja ryhtyä odottamaan vuotta 2015!

Tämähän menee jo vallan hurjaksi, ensin puolen vuoden tauko ja nyt jopa KAKSI postausta saman päivän aikana. Ettei vaan menisi ylikierroksille! ;)

Marbleous it is,

22.9.2014

Himotuksen kohde: Jakkara

Olen jo pidemmän aikaa himoinnut kotiimme tietynlaista jakkaraa. Tai jos tilaa riittäisi, niin miksei vaikka kokonaista penkkiä. Puista tai mustaa, saisi olla vähän kulunutkin, luonteikas.

Himon turhamaisuutta kuvannee se, että minulla ei ole jakkaralle sopivaa paikkaa mietittynä eikä oikein käyttätarkoitustakaan (tosin eihän kaikella kauniilla pidä olla käyttätarkoitusta, pitääkö?) Tai no, vähän olen mallaillut, että jakkara voisi olla eteiskäytävällä, lasitetulla parvekkeella tai, materiaalin kestävyydestä riippuen, kylpyhuoneessa.

Jokin näistä jakkaroista* voisi saada meiltä hyvän kodin:








 



Näistä neljästä lähimpänä mielikuviani the jakkarasta ovat numerot 1 ja 2.

Luulenpa, että jakkarahimotukseni on saanut alkunsa tästä Pinterestin syövereistä löytyneestä kuvasta:


Eli jos löydän sopivan jakkaran tai penkin, enää tarvitsee hankkia oliivipuu ja punoskori, pari isoa lyhtyä, harmaa seinä ja harmaa talja. Eivät tule halvaksi nämä himotuksen kohteet!

Haaveillen,

* Postaus sisältää mainoslinkkejä.

16.9.2014

Habitare 2014

Lauantaina vietin ystävän kanssa oikeaa sisustuslauantaita. Aamu alkoi sisustusbloggaajien kirpputorilla Pasilan vanhoilla veturitalleilla, ja päivä jatkui Habitare-messuilla.

Paljon ideoita ja inspiraatiota jäi messuilta plakkariin ja valokuvia muistikortille. Silti tuli välillä hieman sellainen olo, että messut oli toisinto viime vuodesta. Tuliko teille muille sama fiilis?

Ei Habitare silti huono kokemus ollut. Tässäpä muutamia kuvallisia poimintoja messujen annista.






Paljon tuttuja ja joukossa muutama itselleni uusi tuttavuus; Anno, Marimekko, ZocoHome, Destiny, Saana ja Olli, Mayn, Polkka Jam...

Mikä sinulle jäi Habitaresta erityisesti mieleen?

Sisustellen,

6.3.2014

Sisustuskierros Helsingissä: Pino

Viime viikonlopun sisustuskierros jatkui Nougatista Fredrikinkadulle Pinoon. Liikkeen nettisivujen mukaan "Pino tarjoaa piristäviä käyttötuotteita, joissa yhdistyy persoonallisuus, käytännöllisyys ja design." Kyllä, voin allekirjoittaa!









Hay, LA Bruket, paperipusseja, emalikuppeja, keraamisia maljakoita, ihania paperijuttuja... kaikenlaista söpöä ja mukavaa säilöi Pino seiniensä sisälle!

Jotain näissä kuvista näkyvistä kotiutuin meillekin... mutta siitä myöhemmin. :)



Kohti viikonloppua!

2.3.2014

Sisustuskierros Helsingissä: Nougat

Miten syntyy täydellinen viikonloppu? No esimerkiksi siten, että saa kylään parhaan ystävän ja pääsee kiertelemään Helsingin pieniä ja vähän isompiakin sisustusputiikkeja tämän ihanan, yhtä vakavasti sisustukseen hurahtaneen ystävän kanssa!

Kierros alkoi Bulevardilla sijaitsevasta Nougatista, jonka iso osa teistä lukijoista varmasti tunteekin. Nougat on nykyään yksi lemppariputiikeistani. Sen pieni, intiimi miljöö tiiliseinineen on sellainen, että putiikkiin tekisi mieli jäädä asumaan. Koska se ei ole mahdollista, on kotiin pitänyt tuoda pieniä palasia Nougatista.

Ihme ja kumma tällä kertaa mitään ei tarttunut mukaan muuten kuin kameran muistikortille. Aiemmin olen kuitenkin kotiuttanut Nougatista esim. L:A Bruketin tiskiaineen, Tine K:n Facet-tuikkulaseja, Uashmaman paperipussin, Afroartin mustavalkoraidallisen tyynyn ja Hagedornhagenin perhosjulisteen.









Onko Nougat tuttu putiikki? Mitä sinä kotiuttaisit Nougatista?

Sisustusfiiliksissä,

30.1.2014

Tyynyjä, lisää mustavalkoisia tyynyjä!

En ole poikkeus useimpiin muihin sisustajiin verrattuna siinä, että rakastan koristetyynyjä. Tosin erään ystäväni miehen mielestä koristetyynyjä, vaatteita sun muita materialistisia juttuja ei voi rakastaa - ihmisiä rakastetaan. Mutta kyllä me naiset tiedetään, että koristetyynyjäkin voi rakastaa, omalla tavallaan! ;)

Sivupoluilta takaisin asiaan eli niihin tyynyihin. Niissä(kin) meillä mennään tällä hetkellä melko mustavalkoisella linjalla. Kertokoot kuvat puolestaan:




Mutta ei niin monta mustavalkoista koristetyynyä, etteikö muutama mahtuisi vielä joukkoon (mieheni saattaa olla tästä tosin eri mieltä). Voisin kuvitella kotiimme esimerkiksi joitakin näistä ihanuuksista:


Graafisuutta ja pallokuviota!
Fasett, Spira; kuva domdom ja Pienet kivet, Marimekko; kuva Finnish Design Shop


Hevostytölle heppoja!
Horse close-up ja Icelandic Horses, kuvat By Nord


Kotimaista laatua!
Seitti, 1x2; kuva 1x2 ja Yö metsässä, Saana ja Olli; kuva domdom


Tässä vain muutamia mainitakseni... oih tyynyt, nuo sisustuskuumeen pienet suuret ensiapulääkkeet!

Minkä tai mitkä näistä tyynyistä huolisit omaan kotiisi? Tai onko joku näistä tyynyistä kenties jo saanut kodin luotasi?

Kohta painuu pää tyynyyn,