Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olohuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olohuone. Näytä kaikki tekstit

10.1.2015

Sisustushaaveilua vuodelle 2015

Lomat vietetty ja arki aloitettu! Pitkän vapaan jälkeen töihin paluu tuntuu aina vähän vaikealta, mutta parin päivän jälkeen tuskin muistaa enää lomalla olleensakaan. ;)

Pukinkontista löytyi mukavia pieniä sisustusjuttuja, joten olin kai viime vuonna ihan kiltti. Esittelen lahjuksia myöhemmin, mutta nyt katse tulevaan. Mitä uutta haluaisin kotiimme tänä vuonna? Mistä sisustustuotteista tai -ratkaisuista haaveilen?

Listasin muutamia sellaisia juttuja, jotka ovat olleet mielessä jo pidemmän aikaa ja jotka ovat myös realistisesti ja suht vähällä vaivalla toteutettavissa. Pois listalta jäivät siis mm. keittiöremontti, lattioiden uusiminen ja, öh, isompi koti.

Ylärivi:

Keittiö huutaa uutta kattovalaisinta. Mielikuvahahmottelussa ovat olleet vaihtoehtoina Secto Designin Secto, Normann Copenhagenin Bell ja Artekin A110. Valinta kohdistunee viimeiseen eli Artekin A110-valaisimen täysvalkoiseen versioon.

Haaveilen myös sutivani johonkin kohtaan kotiamme kalkkimaalia, kenties sävyä Winter Primo. Olisiko se olohuoneen seinä? Vai keittiön välitilan yläpuolelle jäävä seinäpinta? Aika näyttää.

Ja tyynyt, varsinkin mustavalkoiset sellaiset. En kyllästy niihin koskaan. Kokoelmaa haluaisin täydentää 1X2-malliston Seitti-tyynynpäällisellä.

Keskirivi:

Vaikka suurkulutan blogeja, suurkulutun myös lehtiä. Enkä raaski heittää niitä useinkaan pois. Tarvitaan siis tyylikäs säilytysratkaisu lehtipinojen hilloamiseen. Everyday Designin sarjapöytä olisi monikäyttöinen, sillä se toimisi lehtitelineen lisäksi myös sivupöytänä toisinpäin käännettynä.

Alarivi:

Edelleen lehtiä. Niitä on paljon. Pitäisikö siis sittenkin hankkia Tapio Anttilan suunnittelema Mixrack ja samantien L-koossa.

Muun muassa näistä minä haaveilen. Mitä sisustushaaveita sinulla on alkaneelle vuodelle? Pieniä sisustushankintoja vai kenties laajempia remontteja?


Ihanaa viikonloppua!

24.12.2014

Joulun tunnelmia kuvina

Ihanaa, sitä ollaan niin kuin joululomalla! Aatonaatto on täyttynyt kaikenlaisesta joulupuuhastelusta. Ja hmm, vielä olisi pari hommaa tekemättä, vastahan se aatonaatto on puolessayössä! ;)

Tässä välissä kuitenkin muutama kuvanen tänne blogiin joulutunnelmista kotoamme. Joulupalloja lasivaasissa, huonekuusi Uashmaman paperipussissa, Skandinaviskin Snö-kynttilä, puinen joulutähti ja paperiset joulutähdet Granitista, taljat, pallovalot... joulumme sisustus syntyy pienistä yksityiskohdista.

 



 


Näiden kuvien myötä toivon teille kaikille oikein ihanaa ja tunnelmallista joulun aikaa! Nautitaan, rentoudutaan ja ollaan onnellisia!

22.10.2014

Neilikoiden ja kynttilöiden aikaan

Lokakuun loppupuoltahan tässä jo eletään, mutta hrrrrr, kuinka kylmältä tuo sää nyt tuntuu! Ehkä kylmyys tuntuu hurjalta myös siksi, että kävimme äskettäin nauttimassa annoksen aurinkoenergiaa eteläisen taivaan alla. Siinä syy myös pieneen blogihiljaisuuteen.

Mutta nyt on aika rauhoittua hetkeksi kotiin ja saattaa loppuun sekä aloittaa monenmoisia pikku projekteja kodin sisustusrintamalla. Ja jos ei muuta ehdi, niin perjantaipuskista ja kynttilöistä on aina helppo aloittaa. Tällä hetkellä kotona tosin on maanantaipuska, sillä oli viikko hyvä aloittaa.



Kuvan kukkaset ovat tosin keväältä, kesältä, en enää muista. Kuvakin on kännykällä napattu. Mutta kuva liittyy aiheeseen siten, että olen aivan ihastunut neilikoihin! Nykyään ostan oikeastaan aina neilikoita, jos niitä vain valikoimista löytyy. Ja usein niitä onneksi löytyy, ihan lähikaupastakin.

Säiden kylmetessä ja pimeyden lisääntyessä pitää alkaa sytytellä myös kynttilöitä... ja kaivaa esiin pallovalot!

Arki, olet ihan hyvä.



25.2.2014

Lissabonin valo olohuoneessa

Tänään oli aivan mielettömän keväinen ilma! Leppeä lämpötila, lumesta paljaat kadut ja kirkkaalta taivaalta paistava aurinko. Kotimatkalla piti ihan siristellä silmiä. Toisaalta hiljalleen taivaanrannan taa painuva aurinko paistoi ikään kuin pienen usvan takaa. Tuli ihan mieleen Lissabonin valo!

Ja mikä parasta, siitä valosta ehti vielä hetken aikaa nauttia töiden jälkeen kotona. Ennen kahvinkeittoa ja välipalaa pitikin ensi töikseen kaivaa kamera esiin ja räpsiä muutamat todistusaineistot tästä luonnonilmiöstä.

Ei sillä etteikö kunnollinen talvi lumipeitteineen myös olisi kiva, mutta kyllä aurinko, valo ja lähestyvä kevät vaan saavat mielenkin kirkkaaksi!









Valoa päiviinne, kuomat!

30.1.2014

Tyynyjä, lisää mustavalkoisia tyynyjä!

En ole poikkeus useimpiin muihin sisustajiin verrattuna siinä, että rakastan koristetyynyjä. Tosin erään ystäväni miehen mielestä koristetyynyjä, vaatteita sun muita materialistisia juttuja ei voi rakastaa - ihmisiä rakastetaan. Mutta kyllä me naiset tiedetään, että koristetyynyjäkin voi rakastaa, omalla tavallaan! ;)

Sivupoluilta takaisin asiaan eli niihin tyynyihin. Niissä(kin) meillä mennään tällä hetkellä melko mustavalkoisella linjalla. Kertokoot kuvat puolestaan:




Mutta ei niin monta mustavalkoista koristetyynyä, etteikö muutama mahtuisi vielä joukkoon (mieheni saattaa olla tästä tosin eri mieltä). Voisin kuvitella kotiimme esimerkiksi joitakin näistä ihanuuksista:


Graafisuutta ja pallokuviota!
Fasett, Spira; kuva domdom ja Pienet kivet, Marimekko; kuva Finnish Design Shop


Hevostytölle heppoja!
Horse close-up ja Icelandic Horses, kuvat By Nord


Kotimaista laatua!
Seitti, 1x2; kuva 1x2 ja Yö metsässä, Saana ja Olli; kuva domdom


Tässä vain muutamia mainitakseni... oih tyynyt, nuo sisustuskuumeen pienet suuret ensiapulääkkeet!

Minkä tai mitkä näistä tyynyistä huolisit omaan kotiisi? Tai onko joku näistä tyynyistä kenties jo saanut kodin luotasi?

Kohta painuu pää tyynyyn,

25.11.2013

Maanantain kotoilut

Kun tekee viikonlopuksi hyviä hankintoja, niistä riittää ripaus nautintoa myös maanantai-illaksi.

Maljakossa kukkia, lasissa espanjalaista punaviiniä, lautasella kuminagoudaa. Ulkona on yhtäkkiä pakkasasteita (miten ne ensimmäiset muutamat pakkasasteet tuntuvatkin aina niin hirveän kylmiltä), ja maanantai yrittää uhitella ankeudellaan. Mutta kotona on lämmin ja hyvä olla. Me <3 koti.






Mitäs teille kuuluu? Onko kotona sitä mukavampi olla mitä kylmempää ja pimeämpää ulkona on?

Hyvää uutta viikkoa kuomat!

6.11.2013

Eläimellistä!

Luitteko tämän kerrassaan hellyttävän tarinan melojasta ja hiiripöllöstä? Voi toista, snif.

Tämä isosilmäinen karvapallo tuli väistämättä mieleen myös Hobby Hallin Pöllö-tyynynpäällisestä. Eläinkuosit tuntuvat olevan suosiossa varsinkin näin talven kolkutellessa ovia. Hiiripöllön pelastumistarinasta innostuneena kokosin pienen kollaasin erilaisia eläinaiheisia tyynyjä.


1.-3. Hobby Hall, kuvat täältä.
4.-6. By Nord, kuvat täältä ja täältä.
7. Bloomingville, kuva täältä.
8. By Nord, kuva täältä.

Uppoaako eläimellinen meno sisustuksessa? Minkä näistä sinä ottaisit kotiisi?

Itse päätyisin ehdottomasti noihin By Nordin hevostyynyihin. Muutkin ovat kauniita, mutta hevostyttö on aina hevostyttö. ;)

Eläimellisen ihanaa loppuviikkoa,

31.10.2013

Siivouspäivän sisustusta

Vanha kunnon sisustamisen kikkakolmonen sanoo, että helppo tapa sisustaa on siivota ja karsia. Ja se on kyllä taivahan totta!

Tässä yhtenä iltana aloimme kuin sanattomasta sopimuksesta suorittaa pientä iltasiivousta. Viikonloppureissun jäljiltä nurkkiin lojumaan jääneet puoliksi puretut matkalaukut purettiin loppuun. Tasoilla ajelehtivaa irtosälää ja lehtiä siivottiin näkymättömiin. Ei mikään suursiivous, mutta sellaista pientä puunausta, jolla yleisilmeen sai helposti siistimmäksi ja levollisemmaksi.

Lopuksi heitin sohvan päälle valkoisen viltin ja vuorasin sohvapäädyn tyynyillä. Jakkaralle varasin pari valloittavaa sisustuskirjaa, joita olisi ihana selailla siistissä kodissa tyynykasan keskelle uppoutuen.

Mikä houkutteleva ajatus - ja ajatuksesi se tällä kertaa myös jäi. Kuvat ehdin napata, mutta tyynyihin ja kirjoihin en loppujen lopuksi ehtinyt uppoutua. Arki - mikä katala (teko)syy olla ehtimättä tehdä itselle mieluisia asioita. Ehkä sitten viikonloppuna!




Olemme pyrkineet siihen, että pitäisimme siivouspäivän torstaisin. Tällöin viikonloppu jää vapaaksi mukavammille puuhille. Noh, ainahan tämä ei toteudu, koska arki, kiire ja niin edelleen. Usein sitä tuleekin siivottua silloin kun aikaa on ja/tai kun kodin yleisilme sitä vaatii.

Mites teillä muilla? Onko teillä vakiosiivouspäivää ja jos on, niin mikä viikonpäivä?

Ja tosiaan, tänäänkin on torstai, mutta mies katsoo telkkaria ja minä kirjoitan blogia. Kumpikaan ei siivoa. Jatkamme siis pyrkimyksiä. ;)

Kohti marraskuuta,

26.10.2013

Ratkaisu olohuoneen valaistukseen: Work Lamp

Huoh! Iso vapautunut huokaus, vihdoinkin on viikonloppu! Viikko oli töissä todella hektinen, ja päiville tuli mittaa. Kotiin päästessä on ollut sekä energia että luonnonvalo vähissä, joten blogikin on elänyt säästöliekillä. Mutta nyt on taas virtaa! Ja valoa myös. Jos ei luonnonvaloa, niin ainakin sellaista valoa, jota saa pistämällä töpselin seinään.

Meillä on ollut olohuoneessa pienoinen "musta aukko". Olohuoneesta löytyy kattovalaisin, jalkavalaisin ja ikkunan eteen ripustetut pallovalot. Sen sijaan olohuoneen toinen pääty on ollut hieman katveessa. Kattovalaisin ei ole keskellä huonetta, ja sen valo ei riitä valaisemaan koko tilaa. Tähän pimeään päätyyn kirjahyllyn päälle halusin keksiä jonkinlaisen valaisuratkaisun.

Pyörittelin vaihtoehtoina Design House Stockholmin Block- ja Work Lamp -valaisimia, jotka molemmat sopisivat olohuonenurkkauksen mustasävytteiseen tyyliin ja tunnelmaan. Aloin kääntyä jälkimmäisen puoleen, ja kun viime viikonloppuna huomasin Work Lampin olevan Vepsäläisessä tarjouksessa, päätös sinetöityi.






Musta Work Lamp -valaisin muutti siis olohuoneeseen. Täytyy sanoa, että tulokas on täyttänyt tehtävänsä hyvin. Olohuoneen valaistus on nyt tasaisempi, ja tummanpuhuva nurkkaus on saanut kauniin tunnelmavalaistuksen. Valaisimessa on myös kätevänä ominaisuutena himmennin.

Valaisimen seurana kirjahyllyn päällä majailee muutamia tärkeitä esineitä, muun muassa kuvassa näkyvä Intiasta tuomamme elefantti. Uudesta valaisimesta sain toisaalta myös inspiraation karsia kirjahyllyn päälle kertyneitä esineitä. Sisustamisessa yhden asian fiksaaminen kun johtaa usein ketjureaktioon. :) Oletteko huomanneet saman ilmiön?

-----
Viikonloppuna on tiedossa ystävien kanssa juhlintaa, joten eiköhän arjen kiireet tässä vähitellen unohdu.

Virtaa ja valoa teidän kaikkien viikonloppuun!

Fiilistellen,

11.10.2013

I see yellow

Onko tämä syksy ollut jotenkin erityisen kaunis vai olenko vain osannut katsoa sitä eri silmin? Ruskan värit ovat hehkuneet niin loistavina, että olen vähän väliä vain huokaillut tätä kauneutta.

Töistä kotiin tullessa reitti vie pitkin kujaa, jonka ylle kaartuvat vaahterat kaikessa keltaisuudessaan. Puut ovat myös varistaneet keltaisia timanttejaan tielle, ja hetken aikaa tuntuu siltä kuin kävelisi pitkin keltaista satumetsän holvikujaa. Olen monena päivänä hieman hidastanut kävelytahtia tässä kohtaa ja imenyt syksyn kauneutta sieluuni.

Tänään lopulta päätin myös tuoda hieman ruskan hehkua kotiimme. Käsilaukku yhdellä olalla keikkuen ja kauppakassia toisessa kädessä raahaten poimin vaahteranlehtiä kujanpientareelta mukaan. I see yellow!





Laitoin vaahteranlehtiä mökiltä löytyneeseen mustavalkoiseen maljakkoon, jonka toin talvisäilöön kotiin. Maljakko on Arabian tuotantoa, mummin peruja - ja ihana.

Toivottavasti tästä upeasta väriloistosta saadaan vielä nauttia hetken aikaa. Ja hei, se olisi taas viikonloppu. Mahtavaa. Nauttikaa elosta!

Keltaisin ajatuksin,

8.10.2013

Saana ja Olli tulivat kotiin

Tunnettehan jo Saana ja Ollin? Itse törmäsin tämän turkulaisen muotoilijaparin hamppukankaasta valmistettuihin tuotteisiin ensimmäisen kerran muistaakseni jossakin blogissa, ja siitä se ajatus sitten lähti - meille myös näitä kauniita kuoseja!

Syyskuussa Habitare-messuilta sitten lopulta hankin pari ihanuutta. Maailman synty -malliston tyynyliinan hankin makuuhuonetta silmällä pitäen. Satuin kuitenkin mallailemaan tyynyä myös olohuoneen pinnatuolille, joka on toiminut sisustuskirjojen tasona.

Mummin vanha, sittemmin mustaksi maalaamani pinnatuoli ja Maailman synty -tyyny näyttävät yhdessä niin mukavilta, että nyt en enää tiedä mihin tyyny lopulta päätyy. Ehkä joudun hankkimaan vielä toisen? ;)

Lisäksi keittiöön hankin Maailman synty -kuosisen säilytyspussin. Sinne sujahtavat mukavasti hedelmät, leivät tai vaikkapa servietit.








Myös esimerkiksi Yö metsässä- ja uusin Villi Pohjola -mallisto ovat todella kauniita. Saana ja Ollin tuotannossa puhuttelevat estetiikan lisäksi myös kotimainen kädenjälki sekä tuotteiden ekologisuus ja kestävyys. Ja täytyypä todeta vielä sekin, että sain Saanalta ja Ollilta Habitare-messuilla todella mukavaa ja kiireenkin keskelläkin henkilökohtaista palvelua.

Tämähän meni nyt jo ihan ylenpalttisen hehkutuksen puolelle, ja tämä ei siis ole maksettu mainos. Mutta hei; kauniit tuotteet, kestävä tuotantotapa ja symppikset tyypit tuotteiden takana - kyllä silloin pitää vähän hehkuttaa kun syytä on!

Tykkäättekö te? Löytyykö teiltä Saana ja Ollia?


Sisustusfiiliksissä,