Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kylpyhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kylpyhuone. Näytä kaikki tekstit

22.9.2014

Himotuksen kohde: Jakkara

Olen jo pidemmän aikaa himoinnut kotiimme tietynlaista jakkaraa. Tai jos tilaa riittäisi, niin miksei vaikka kokonaista penkkiä. Puista tai mustaa, saisi olla vähän kulunutkin, luonteikas.

Himon turhamaisuutta kuvannee se, että minulla ei ole jakkaralle sopivaa paikkaa mietittynä eikä oikein käyttätarkoitustakaan (tosin eihän kaikella kauniilla pidä olla käyttätarkoitusta, pitääkö?) Tai no, vähän olen mallaillut, että jakkara voisi olla eteiskäytävällä, lasitetulla parvekkeella tai, materiaalin kestävyydestä riippuen, kylpyhuoneessa.

Jokin näistä jakkaroista* voisi saada meiltä hyvän kodin:








 



Näistä neljästä lähimpänä mielikuviani the jakkarasta ovat numerot 1 ja 2.

Luulenpa, että jakkarahimotukseni on saanut alkunsa tästä Pinterestin syövereistä löytyneestä kuvasta:


Eli jos löydän sopivan jakkaran tai penkin, enää tarvitsee hankkia oliivipuu ja punoskori, pari isoa lyhtyä, harmaa seinä ja harmaa talja. Eivät tule halvaksi nämä himotuksen kohteet!

Haaveillen,

* Postaus sisältää mainoslinkkejä.

22.11.2013

Spa-tunnelmaa ja Design Letters

Kyllä vanulappujen nyt kelpaa! Kotimme purnukkakokoelman uusin tulokas on Design Lettersin mustakantinen säilytyspurkki, jonka kylkiä koristavat Arne Jacobsenin suunnittelemat kirjasimet. Purnukka sopii moneen tarkoitukseen, minä istutin sen kylpyhuoneeseen vanulappujen säilytysastiaksi.




Halusin saada kylppäriin myös hieman kotispa-tunnelmaa. Tuoksutikut ja Iittalan Kivi-tuikku löytyivät kylppärin tasolta jo valmiiksi, ja niiden seuraksi hankin valkoisen orkidean. Huomasin kuitenkin tehneeni karkean virhearvion, sillä orkidea olikin liian kookas suunnittelemaani paikkaan tason päälle altaan viereen.

Koska kotispa-tunnelmiin oli kerrassaan pakko päästä, etsin orkidealle toisen paikan. Se löytyi allaskaapin vierestä. Tadaa, ripaus spa-tunnelmaa saavutettu!



Kun olin ostamassa orkideaa, kukkakaupan herttainen myyjä kehui orkideoita "niin ihanan helppohoitoisiksi". Hmmm, helppohan se on kukkakauppiaan sanoa! Kun pistetään asialle kaltaiseni amatööriviherpeukalo, on lopputulos helposti ennustettavissa. Turhan varhain orkideat aina tiputtavat kukintonsa, enkä ole kertaakaan onnistunut saamaan orkideaa uudestaan kukkimaan.

Bongasin muuten tällaisen Eva Solon itsekastelevan orkidearuukun, jonka luvataan takaavan orkidealle "täydelliset kasvuolosuhteet". Onko kellään kokemusta tästä? Tai olisiko jollakin muuten heittää täydellinen orkideanhoito-ohje? Upotuskastelu on käytössä, mutta silti tuntuu minun ja orkidean yhteiselämä aika haasteelliselta. Marssin kuitenkin aina uskollisesti uudestaan orkideaostoksille, koska se nyt vaan on niin järjettömän kaunis kukka!


Kuva: Finnish Design Shop

Hei ihanaa viikonloppua kaikille! Täällä on spa-tunnelmien lisäksi tiedossa pikkujouluilua kaveriporukalla.


Jee perjantai!

14.10.2013

Pyykkilauta meets Granit meets Iittala

Pidän periaatteessa modernista sisustuksesta, mutta silti huomaan usein sydämeni lyövän yhden ylimääräisen lyönnin vanhojen, elämää nähneiden esineiden edessä. Varsinkin, jos kyse on oman perheen tai suvun vanhoista esineistä. Silloin niihin liittyy myös muistoja ja tunnearvoa.

Ehkä se on myös se paljon puhuttu rouheus, joka vanhoissa esineissä puhuttaa. Hieman kulunut pinta ei välttämättä olekaan merkki esineen elinkaaren lopusta, vaan historiallisuuden ja kerroksellisuuden ilmentymä, joka tuo sopivasti annosteltuna sisustukseen kivaa särmää.

Raijasin kesän lopulla mökiltä mukaan yhden tällaisen aarteen - nimittäin mummin vanhan pyykkilaudan. Halusin testata, miltä se näyttäisi meidän  mustalla ja harmaalla ryyditetyssä valkoisessa kylpyhuoneessa.



Istutin pesulaudan pyykkikoneen päälle yhdessä Granitin mustan säilytyspussukan ja Iittalan kirkkaan Kivi-tuikkukupin kanssa. Pussukassa säilytän hiustenkuivaajaa ja suoristusrautaa, tuikkua puolestaan tulee polteltua silloin tällöin saunomisen yhteydessä. Ja pyykkilauta taas... noh, sillä ei ole mitään muuta virkaa kuin vain olla kivannäköinen. ;)

En tiedä vielä, tuleeko pyykkilauta asumaan meillä lopullisesti vai pääseekö se takaisin mökille, josta se on lähtöisinkin. Mutta olkoon nyt ainakin hetken aikaa kaupunkilaispyykkilauta.

Pidättekö te vanhoista esineistä?


Se on taas maanantai...

15.8.2013

Mansikkaa ja sitruunaa Marseillesta


Kylppäriimme on ilmaantunut mansikantuoksuinen käsienpuhdistaja. Kesäisellä Ranskan-matkallamme tie vei myös Välimeren rannalle Marseilleen, joka on tämän vuoden eurooppalainen kulttuuripääkaupunki. Marseillesta täytyi tuoda kotiin tietysti kuuluisaa Marseillen saippuaa!

Marseillen saippuaa on valmistettu satojen vuosien ajan, ja aidon saippuan pitää sisältää vähintään 72 prosenttia kasviöljyjä. Itsellemme kotiutimme mansikan- ja sitruunantuoksuiset saippuat.

Uskon pitäväni sitruunasaippuasta enemmän kuin mansikasta, joten jätin sitruunan sokeriksi pohjalle ja otin ensimmäisenä käyttöön mansikan. Ei tämäkään kyllä huono ole, ja sopii väriltään hyvin yhteen tuon kylppärissä majailevan korupurkin sisällön kanssa.

Marseillen saippuaa löysimme paikalliselta lauantaitorilta...


...sekä suloisesta pikkuputiikista, joka myi ainoastaan Marseillen saippuaa.






Yleensä suosin nestemäisiä käsisaippuoita. Jotkut palasaippuat tuntuvat jättävän käsiin tahmaisen vaikutelman, ja muutenkin nestemäinen saippua tuntuu siistimmältä käyttää. Ensimmäisten pesukertojen kokemuksella Marseillen saippua vaikuttaa kuitenkin oikein hyvältä tuttavuudelta. Joten ensin mansikkaa, sitten sitruunaa!


P.S. Olen myös lukenut, että Marseillen saippua soveltuisi hyvin nahan puhdistukseen - siis muunkin kuin ihmisnahan. :D Esimerkiksi nahkasohvan tai nahkakäsineiden puhdistamiseen. Tästä minulla ei ole kokemusta, onko kellään muulla?

Mansikantuoksuisin terveisin,