2.11.2013

Asetelma eteisessä

Kotimme eteinen on kapeahko ja käytävämallinen tila, jonka toinen sivusta on kauttaaltaan Inarian peililiukuovikaapistoa. Säilytystilaa on siis hyvin, mutta sisustukselliseen ilotulitukseen ei jää kovin ruhtinaallisesti tilaa.

Eteiskäytävän toisella seinustalla on Ikean Hemnes-kenkäkaappi. Se on juuri sopivan kapea ja eleetön huonekalu tähän tilaan. Kenkäkaappi toimii paitsi tarkoituksessaan kenkien säilyttäjänä, myös minun arkiaamujen meikkausapupöytänä. Kolmaskin tärkeä tehtävä kaapilla on; se toimii asetelmien alustana.


Eteisessä mennään mustavalkoisella linjalla. Viime talvena sisustusliike Olkkarista Helsingin Kruununhaasta hankkimani Therese Sennerholtin Be Brave -juliste on löytänyt kotinsa eteisestä. Julisteen ohje on hyvä evästys, kun ovesta lähtee aamuisin kohti päivän haasteita.

Julistetaulun lisäksi kenkäkaapin päällä on kirpputorilta löytynyt lasipullo, johon laitoin pari oksaa parvekkeen callunoista. Valokuvaaja Nick Brandtin elefanttivalokuvakortti on Tukholman Fotografiska-museosta, ja kehyksissä oleva Pariisi-kortti tarttui mukaan kesäisellä Ranskan-matkalla. Iittalan kirkas Kivi-tuikku tuo tunnelmaa eteisen hämyyn.




Olen saanut viime aikoina muutamia haasteita ihanilta bloggaajilta. Kävin myös pienellä sisustusostoskierroksella muun muassa Nougat´ssa. Paljon postausaiheita siis tiedossa lähiaikoina, kunhan ehdin käydä niiden kimppuun.

Nyt lauantaipuuhasteluihin, ja illalla meillä nautiskellaan avokadopastaa ja punaviiniä. Ihanaa viikonloppua!

Sisustellen,

4 kommenttia:

  1. Kaunis asetelma! Ihana tuo norsupostikortti! Ja nam, teidän iltasyömiset kuulostaa herkulliselta:P Maistuisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi. Noita eläinaiheisia valokuvia olisi ollut vaikka mitä postikortteina ja julisteina, ovat ihania. :) Ja kyllä, ruoka oli herkkua!

      Poista

Olen iloinen, jos jätät käynnistäsi pienen puumerkin. Kiitos kaunis kommentistasi!